Siirry sisältöön

Talvikauden tiistaisin Soittokunnantalossa toiminut kahvio on avoinna toukokuun puoliväliin saakka. Tilauksesta kuitenkin toimitetaan leivonnaisia, etenkin piirakoita kevään ja kesän juhliin.

Kesän huippukohta tullee Seuran kannalta olemaan Brynofin päivien järjestäminen 16.-18.8.2019. Silloin Juice-teema on vahvasti esillä. Juice-karaoken loppukilpailu on yksi päivien erikoisohjelmista. Ohjelmien valmistelu on käynnissä, mutta tiedetään jo että sunnuntain perinnejumalanpalvelukseen Tehtaankirkossa liittyy kansallispukujen tuuletus. Ensinnäkin kirkkoon voi pukeutua kansallispukuun tai muuten vanhan ajan asuun ja kirkkokahvien jälkeen pukuja esitellään. Tarkempi ohjelma julkaistaan sivuillamme lähiaikoina.

Tuttuun tapaan museo toimii kesällä. Juhannukselta Masuuni Brunou aukeaa ja jatkaa Bryolfin päivään. Myös Juankosken, museon ja/tai ruukkialueen opastuksia voi tilata.

Yhteyttä voi ottaa ja varauksia tehdä mm. yhteydenottolomakkeen kautta.

Myyjäiset ja kirpputoripäivä on Soittokunnantalossa lauantaina 24.11.2018 klo 9-13. Järjestäjänä Kulttuurihistoriallinen Seura. Viime vuoden kokeilu tuntui niin mukavalta, että päätettiin ottaa uusiksi. Myyntiin tulossa käsitöitä, joulukoristeita, ruisleipiä ym. ym.
Seura pitää kahviota, jossa myydään leivonnaisia ja järjestää arpajaiset pikavoitoin. Samalla hyvä mahdollisuus tilata leivonnaisia, kuten esim. piirakoita, kakkuja tai pikkuleipiä jouluksi.
Myyntipöytien varaukset puh. 0400 567257 Marja-Sisko tai 044 5903800 Terttu. Pöydän hinta 10 € maksetaan paikan päällä.
Tervetuloa myymään ja ostamaan.

Seuran toiminnan painopiste on kesän jälkeen siirtynyt museolta Soittkokunnantalolle. Tilauksesta järjestetään opastettuja kierroksia tai esitellään museon näyttelyitä (kts. Masuuni Brunou) edelleenkin.
Säännöllinen toiminta "Soittarilla" on alkanut Musiikkileikkikoulun mukana. Kahvio avoinna tiistaisin aamupäivällä. Tiloja kuitenkin on mahdollista vuokrata kokouksiin, juhliin tai vaikka kerhotoimintoihin. Tulossa on Soittarin myyjäis- ja kirpparitapahtuma marraskuun lopussa.
Tavattaisiinko Soittokunnantalossa?

Brynolfin päiviä vietetään 18.-19.8.2018
Brynolf Brunou oli yksi Strömsdalsbrukin perustajista 1700-luvun puolivälissä. Hänen mukaansa on nimetty elokuinen tapahtumaviikonloppu, jota on eri muodoissa Juankosken vanhalla ruukialueella vietetty yli 25 vuotta. Miksi elokuussa? Siksi, että Brynolfin päivä kalenterissa on 16.8. ja tapahtuma sitä lähinnä oleva viikonloppu.

Masuuni Brunou on avoinna la ja su klo 12-16. Liput 6 €.
Konttorin näyttelyt ja Kahvila Ruukin Kyökki ovat avoinna la ja su klo 12-16.
Kirpputori Veturitallissa.

LAUANTAI 18.8
Klo 12 Avajaiset ja ohjelman esittely, Ruukinpajan lava
Klo 13-15 Mölkkyä Ruukinapajan alueella. Ilmoita 3-hengen joukkueesi klo 12.30
Klo 13 Mirjami Niskasen kirjan julkistaminen Soittokunnantalo
Klo 13-16 Kansalaisopisto PopUp Soittokunnantalo
Klo 14.30 Juicen Juankoski-kävelykierros, oppaana Jamppa. Lähtö torilta. Liput 6 €.
Klo 16-17.30 Yhteis- ja karaoke-laulajaiset Soittokunnantalossa, maakunta- ja kansanlauluja laulattaa Enja Ikäheimo
Klo 18 Kalenteritytöt, ensi-ilta Seuratalolla
Klo 20-23 Karaoketanssit Soittokunnantalossa. Liput 6 €
Kahvio Soittokunnantalossa la alk. klo 12 ja palvelee iltaan saakka.

SUNNUNTAI 19.8
Klo 10 Perinnejumalanpalvelus Juankosken Tehtaankirkossa
Klo 11 Unicefin PopUp-ravintola Ruukinkatveessa, keittolounas

Kaikki tapahtumaliput oikeuttavat pullakahviin Soittokunnantalossa,
Kisakahvilassa, Konttorissa tai Pataruukissa!